Kati Litmanen Subway® Suomen maajohtajaksi

KTM Kati Litmanen on nimitetty DA Finland Oy:n toimitusjohtajaksi ja samalla Subway Suomen uudeksi maajohtajaksi 19.9.2022 alkaen. Uudessa tehtävässään hän vastaa Subway-ravintolaketjun operatiivisesta johdosta ja toiminnan kehittämisestä Suomessa. Subway on yksi maailman suurimmista pikaruokaketjuista sekä brändin tunnettuudella että yrittäjien verkoston laajuudella mitattuna. Suomessa Subway-ravintoloita on 180 eri puolilla maata ja itsenäisiä franchising-yrittäjiä yli 70. 

Kati Litmasella on pitkä ja monipuolinen tausta johtamisesta ja erilaisista kaupallisista rooleista. Hän on työskennellyt eri toimialoilla, muun muassa hotelli- ja ravintola-alalla kansainvälisten pikaruokabrändien parissa. Litmasella on kattava kokemus tunnettujen brändien ja ketjujen markkinoinnista sekä asiakasymmärryksen ja asiakaskokemuksen kehittämisestä. Subway-ketjuun hän siirtyi Mediq Suomen kaupallisen johtajan asemasta.

– Ravintola-ala ja oma toimintaympäristömme ovat jatkuvassa muutoksessa, mikä haastaa myös meitä kehittämään toimintaamme. On hieno saada Katin kaltainen osaava ja näkemyksellinen ammattilainen mukaan tiimiimme, kuvailee DA Finland Oy:n hallituksen puheenjohtaja Petteri Lehtimäki. 

Subwayn tuoreena maajohtajana Litmanen tulee keskittymään erityisesti Subwayn Suomen liiketoiminnan ja asiakaskokemuksen kehittämiseen ja tukemiseen. 

– Tavoitteenani on, että pystymme vastaamaan muuttuviin asiakkaiden tarpeisiin sekä kehittämään parhaita käytäntöjä. Meille on ensiarvoisen tärkeää, että asiakaskokemus Subway-ravintoloissa on kilpailukenttämme kärjessä. Tämä tarkoittaa muun muassa uusia asiointitapoja ja kehitystä myös tuotevalikoiman osalta. Haluamme tarjota raikkaan vaihtoehdon perinteiselle pikaruualle miellyttävässä ympäristössä, Litmanen kertoo.

Vaikka juuri nyt on kriittistä luotsata toimintaa läpi toimialaa haastavan työvoimapulan ja inflaation, Litmanen kohdistaa katseensa myös tulevaan.

– Haluan aktiivisesti edistää ravintolaverkostomme uudistamista ja kasvua. Vahvan verkoston ja helposti saavutettavien ravintoloiden avulla varmistamme elinvoimaisen brändimme tulevaisuutta. Tätä tukeaksemme myös työnantajamielikuvan kehittäminen on tärkeänä aiheena agendallamme, Litmanen jatkaa. 

Subway-brändissä Kati Litmasta houkutteli myös mahdollisuus päästä rakentamaan kaikkien tunteman brändin kasvutarinaa. 

– Subway on maailman suurin ravintolabrändi ja ilahduttanut asiakkaita Suomessa jo yli 20 vuoden ajan, joten on innostavaa päästä tekemään kehitystyötä osana näin tunnettua ketjua. Ravintola-ala on minulle henkilökohtaisesti puhutteleva ja tärkeä, sillä minua inspiroi olla paikassa, jonka kautta on mahdollista tuoda iloa ja makuelämyksiä kuluttajille. Subway mahdollistaa parempia valintoja, mikä on myös osa omaa elämänfilosofiaani, hän kertoo.

 

Lisätietoja:

Kati Litmanen

kati.litmanen@subway.fi

Puh. 050 521 4894

Petteri Lehtimäki

petteri.lehtimaki@subway.fi

Puh. 040 830 9476